 |
Antti Lauri
puheenjohtaja
Olen 33-vuotias fyysikko, ja FT vuodelta 2006. Tällä hetkellä toimin ilmakehätieteiden
koordinaattorina Helsingin yliopiston fysikaalisten tieteiden
laitoksella. Toimin kolmatta vuotta SMFL:n hallituksen puheenjohtajana. |
 |
Jyrki Martikainen
1. varapuheenjohtaja
Olen 27 vuotias helsinkiläinen opiskelija. Opiskelen Helsingin yliopistossa
fysiikkaa. Toimin lisäksi tutkimusavustajana yliopistolla.
Olen kiinnostunut ympäristön hyvinvoinnista, niin ihmisten kuin
muunkin ympärillä näkyvän. |
 |
Pekka Koivisto
2. varapuheenjohtaja
TEK:n hallituskaudella 2006 - 2008 TEK:n jäsenpalveluvaliokunnan jäsen.
Siviilityö pääasiassa juridisia tehtäviä vakuutusalaa valvovassa Finanssivalvontavirastossa. |
 |
Jyri Jämsä
taloudenhoitaja
Tulin Helsinkiin opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä vuonna 1981.
Opiskelun ohessa muutama vuosi vierähti sekä osakuntatoiminnassa että HYY:ssä edustajistossa ja Hyy-yhtymän
hallituksessa. Työtehtäväni ovat ovat
erilaisia teknisiä Teamwaren asiantuntijatehtäviä.
SMFL:n hallituksessa olen ollut vuodesta 1996 alkaen. |
 |
Marko Saaresto
yleissihteeri
Pitkän kaavan perusopiskelija Helsingin Yliopistolla, pääaineenaan
tietojenkäsittelytiede ja harrastuksena normaali päivätyö.
Järjestöaddiktina hän saapui SMFL:n pariin harjoittelemaan AY-toimintaa
ensin ainejärjestön yhteyshenkilönä ja vuodesta 2005
alkaen hallituksen varajäsenenä, avustaen erityisesti opiskelijatoiminnan
järjestämisessä. Lähimmäiset toivovat pikaista valmistumista. |
 |
Jouni Peltonen
hallituksen jäsen
Valmistuin filosofian maisteriksi Helsingin Yliopistosta, Matematiikka pääaineena.
Valmistumisen jälkeen olen ollut töissä Fortumilla. Työhöni kuuluu voimalaitosten automaatioon ja käyttöön liittyvät tietojärjestelmät. |
 |
Merja Korpela
koulutusvastaava
Valmistuin filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, pääaineenani
tietojenkäsittelyoppi. Työtehtäväni ovat kuluneiden vuosien
aikana vaihdelleet mukavasti: olen ollut projektipäällikkönä,
tuotepäällikkönä, suunnitellut ja koodannut ohjelmia, opettanut sekä kehittänyt
tietohallintoa ja erilaisia kehitystyövälineitä,
ollut mukana kirjoittamassa lehtiartikkeleita ja myös kaksi kirjaa
relaatiotietokannoista. |
 |
Lasse Paajanen
opetusasiainvastaava
rehtori, Vuosaaren lukio, |
 |
Jarmo Tikka
tiedottaja
Olen vuonna 1966 synytynyt FM. Alunperin olen kotoisin Salosta mutta kiinnostus
tietotekniikkaan vei minut opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia
Turun yliopistoon parikymmentä vuotta sitten. Kiinnostavat
työtehtävät taas toivat minut pääkaupunkiseudulle. Nyt olen töissä
Nokialla tittelillä Senior R&D Manager. SMFL:n toimintaan tulin
mukaan vuonna 2002 ensin hallituksen varajäseneksi, sitten tiedottajaksi
ja SMFLn tiedotusvaliokunnan puheenjohtajaksi. |
 |
Walter Rydman
hallituksen varajäsen |
|
Matti Kalliokoski
hallituksen jäsen
Olen 1979 syntynyt kokeellisen hiukkasfysiikan jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa. Työskentelen Fysiikan tutkimuslaitoksella tutkien kaasutäytteisiä hiukkasilmaisimia kansainväliseen FAIR-hankkeeseen. |
|
Anne Ylinen
opiskelijavaliokunnan pj.
Åbo Akademi
Olen tänä vuonna SMFL:n
opiskelijavaliokunnan puheenjohtaja. |
|
Jaana Sääksberg
SMFL yhteyshenkilö
TEK ry |
|
Sirkku Pohja
SMFL tiedotus
TEK ry |