Akava
Suomen Lääkäriliiton väestökysely: Suomalaisten hoitoonpääsy kangertelee
Suomalaisten hoitoonpääsy kangertelee niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa. Tuoreen väestötutkimuksen mukaan 37 prosenttia vastanneista oli käyttänyt yksityislääkärin palveluja, koska heillä oli ongelmia päästä julkiseen terveydenhuoltoon hoitoon. Ilman järjestelmän muutosta hoitojonojen ongelmista ei päästä eroon. Muutokset on tehtävä kansalaisten terveystarpeiden perusteella.
Akavan Erityisalat: Hyvinvointiyhteiskunnan uudistamiseen tarvitaan luovia keinoja
Akavan Erityisalat sanoutuu irti siitä kovasta mielikuvasta, joka tuntuu syntyneen Suomen Kuvalehdessä viime perjantaina julkaistusta Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin haastattelusta – tai pikemminkin sitä seuranneesta mediakeskustelusta.
Professorit ja Tieteentekijät: Kesälukukausi on mahdoton toteuttaa
Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto pitävät STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään esittämää sekä opetusministeri Jukka Gustafssonin ja Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n kannattamaa ajatusta kesälukukaudesta mahdottomana toteuttaa.
Uusi Insinööriliitto UIL vaatii aitoja yt-neuvotteluja Accenturessa
Uuden Insinööriliiton edunvalvontapäällikön Jouko Malisen mielestä Accenturen luottamusmiehille on annettava tarkat tiedot neuvotteluiden piirissä olevista työntekijöistä ja heidän sijoituspaikkakunnistaan.
Yliopistojen opetusalan liitto YLL: Kesälukukausi vaatisi mittavaa lisäresursointia yliopistoihin
STTK:n puheenjohtajan esittämä uuden kesälukukauden täysipainoinen käyttö vaatisi joko tuntuvia lisäyksiä yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön määrään tai vaihtoehtoisesti opetuksen siirtämistä pois syys- ja kevätlukukaudelta kesälukukaudelle.
Suomen Lääkäriliitto: Potilaan päästävä hoitoon – terveydenhuollon järjestelmää muutettava
Potilaiden hoitoonpääsyn ja palvelujen laadun turvaamiseksi suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on uudistettava perusteellisesti. Nykyisessä järjestelmässä hoitoonpääsy kangertelee sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa.
Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve CPME:n varapuheenjohtajaksi
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve on valittu Euroopan lääkärien pysyvän komitean CPME:n varapuheenjohtajaksi vuosille 2013–2015
Tradenomiliitto: Katariina Tirri-Nuotto on nimitetty työsuhdelakimieheksi
OTM Katariina Tirri-Nuotto on nimitetty Tradenomiliitto TRAL ry:n työsuhdelakimieheksi, hän aloitti tehtävässään 8.5.2012.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ennustaa lamavuosien paluuta koulutukseen
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii opetuksen laatua ja määrää säätelevien normien tiukentamista ennen kuin hallituksen käynnistämät mittavat leikkaukset purevat täydellä tehollaan koulujen ja oppilaitosten työhön. Leikkaukset vaarantavat OAJ:n mukaan paitsi opetuksen tason myös tuhansien opettajien työpaikan. Luukkainen vaatiikin opetusalalle vastaavia tukitoimia kuin on tarjolla yksityissektorin irtisanomisissa ja rakennemuutoksissa.
Tekniikan Akateemisten Liitto TEK: Opintojen lomassa kannattaa käydä töissä
Johtopäätös TEKin kyselystä vastavalmistuneille:
Yli puolet vuonna 2011 valmistuneista diplomi-insinööreistä ja arkkitehdeista oli löytänyt työpaikan opintojen aikana syntyneiden työelämäkontaktien avulla. Vastavalmistuneista 90 prosenttia näki opintojen aikaisen työkokemuksen kasvattaneen heidän osaamistaan.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Tiedon huolehdittava yt-lain velvoitteista
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n ja Uuden Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari vaatii tietotekniikkayhtiö Tietoa huolehtimaan yhteistoimintalain kaikista velvoitteistaan uusien henkilöstövähennysten yhteydessä.
Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto ja Diakoniatyöntekijöiden Liitto: Kirkko kääntämässä selkänsä nuorille ja syrjäytyneille?
Seurakuntien taloudellinen tilanne ja alueelliset rakennemuutokset ovat pakottaneet seurakunnat miettimään kulujen karsimista mm. henkilöstöä vähentämällä.
Tradenomiliitto: Tradenomi Tomi Kouva on nimitetty TRAL:n palvelupäälliköksi
Tradenomi Tomi Kouva on nimitetty TRAL:n palvelupäälliköksi 7.5.2012 alkaen.
Suomen Psykologiliitto: Vuoden psykologi -tiedotustilaisuus ja luento 9.5.
Suomen Psykologiliitto on valinnut vuoden psykologiksi Soili Kajasteen. Unihäiriöitä tutkinut ja hoitanut Kajaste on alansa uranuurtajia Suomessa.
Suomen Ekonomiliitto: Ville Tolvanen aloittanut Ekonomiliitossa
Suomen Ekonomiliitto SEFEn edunvalvontayksikössä on aloittanut suunnittelijana KTM, FM Ville Tolvanen.
Kunta-alan tuloksellisuuskampanjan seminaari: Kuntapalvelujen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta on mitattava
KT:n ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanjan viides, Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylässä 3.5.2012 käsitteli kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaamista. KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Juko, Kunta-alan unioni, KTN ja TNJ edistävät kampanjallaan tuloksellisuustyötä ja tekevät hyviä käytäntöjä tunnetuiksi.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Porokari: Tulos ja henkilökuntaa ulos
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n ja Uuden Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari toivoo, että teräsyhtiö Outokummun tänään ilmoittamat henkilöstövähennykset eivät liity yrityksen tammikuussa tekemään suureen yrityskauppaan.
KTK Tekniikan Asiantuntijat : Johtavatko IT-yritykset toimintoja?
Viimeisten vuosien aikana IT -ala on ollut suurten muutosten keskiössä. Muun muassa terveydenhuollon IT -toiminnot ovat olleet esillä viimeisten vuosien aikana hyvin voimakkaasti, kun kunnat ovat ulkoistaneet omia IT -palveluitaan. Kaikki toimijat pyrkivät hakemaan säästöjä IT -toimintojen avulla, mutta samalla IT -toimijat pyrkivät maksimoimaan voittojaan.
Suomen Valtiotieteitä Opiskelevien Liitto SVOL: Opiskelijat mukaan rakennemuutokseen
Suomen Valtiotieteitä Opiskelevien Liitto SVOL ry vaatii yliopistoja ottamaan opiskelijat mukaan tutkintorakenteiden kehitystyöhön. SVOL haluaa avoimempaa tiedotusta ja aitoa vaikuttamismahdollisuutta suunnitteilla oleviin uudistuksiin.
Tradenomiliitto TRAL: Ammattikorkeakoulut eivät kehity juustohöylämallilla
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti maaliskuun lopussa ammattikorkeakoulujen aloituspaikkamäärät vuodelle 2013. Aloituspaikkoja karsittiin kaikilta koulutusaloilta yhteensä 2000 kappaletta, jotka eivät kohdistuneet tradenomikoulutukseen ollenkaan.
