Hallitus
Liiton toimintaa ohjaavat kerran vuodessa pidettävä yleiskokous ja toimintaa johtaa hallitus. Projektityöryhmiä perustetaan tarpeen mukaan esimerkiksi koulutustilaisuuksien ja seminaarien järjestämistä sekä tutkimustoiminnan ja julkaisujen ideointia ja toteuttamista varten.
Vastuualueet
|
|
Antti Lauri Filosofian maisteriksi valmistuin Helsingin yliopistosta vuonna 2001 ja tohtoriksi 2006. Tällä hetkellä toimin yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella. |
|
Pekka Koivisto On ollut TEK:n jäsenpalveluvaliokunnan jäsen vuodesta 1996 alkaen. Nykyinen siviilityö käsittää pääasiassa yhteisöoikeudellisia tehtäviä Finanssivalvonnassa, joka valvoo mm. vakuutusalalla toimivia yrityksiä.
|
![]() |
Martti Annanmäki 2. varapuheenjohtaja (2012-2014)
|
|
Jyri Jämsä Tulin Helsinkiin opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä vuonna 1981. Varsinaisesti työelämään siirryin 1989. Nykyisin olen Fujitsu Finland Oy:ssä Teamware-tuotepäällikkönä. SMFL/MALin hallituksessa olen ollut vuodesta 1996 alkaen. |
|
|
Erkki Mervaala Opiskelen tietojenkäsittelytiedettä Tampereen yliopistossa, suuntautumisenani vuorovaikutteinen teknologia. Kandi edessä. opiskelija-asiamies [at] mal-liitto [dot] fi |
![]() |
Pirjo Silius-Miettinen tiedottaja. (2011-2013) Olen Kuopiosta fyysikko pääaineenani lääket.elektroniikka. Lisäopintoja omaan taloudesta ja siviilioikeudesta. Toimin Eläketurvakeskuksessa tuotannon ja tekniikan tukipalvelut - yksikön esimiehenä ja julkishallinnon kilpailuttamisen hankinta-asiamiehenä. pirjosm [at] gmail [dot] com |
|
|
Merja Korpela Valmistuin filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, pääaineenani tietojenkäsittelyoppi. Työtehtäväni ovat kuluneiden vuosien aikana vaihdelleet mukavasti, lisäksi olen ollut mukana kirjoittamassa lehtiartikkeleita ja kaksi kirjaa relaatiotietokannoista. |
|
Lasse Paajanen Nykyisin eläkkeellä, toimin aiemmin lukion rehtorina. Hallituksessa vedän myös arkistotyöryhmää. |
|
|
Timo Koski hallituksen jäsen (2011-2013) |
||
|
|
Jouni Peltonen Valmistuin filosofian maisteriksi Helsingin Yliopistosta, matematiikka pääaineena. Valmistumisen jälkeen olen ollut töissä Fortumilla. Työhöni kuuluu voimalaitosten automaatioon ja käyttöön liittyvät tietojärjestelmät. |
|
Walter Rydman hallituksen varajäsen (2012-2013) |
|
|
Ilpo Mäkinen ilpom [at] yahoo [dot] com |
|
Jyrki Martikainen jyrki [dot] martikainen [at] helsinki [dot] fi |
|
|
Marke Hongisto Olen Kuusamossa syntynyt Fyysikko 73 TKK/TF-osastolta. |
|
Lasse Kähärä |
|
Jaana Sääksberg TEK ry |
Heli Parjanen TEK ry |














