Yhteyshenkilön käsikirja

SMFL

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Opiskelijatoiminta

TÄMÄ VERSIO ON PÄIVITTÄMÄTÖN JA KESKENERÄINEN

Sisällysluettelo

Niin mikä SMFL..?

SMFL:n historiaa lyhyesti

  • 1960 luvulla
    • Marraskuun 27. päivänä 1961 pidettiin ensimmäinen sääntömääräinen syyskokous, jossa yhdistysrekisteriin merkittiin 39 perustajajäsentä. Näin perustettiin Suomen Matemaatikko- ja Fyysikkoliitto SMFL ry, joka oli Akavan jäsenjärjestö.
  • 1970-luvulla
    • Atk-tietojen ja -taitojen lisääntyvä tarve jäsenkunnassa.
    • Liiton jäseniä alkoi sijoittua perinteisen julkisen sektorin lisäksi myös yksityissektorille mm. tutkimus-, tuotekehitys- ja asiantuntijatehtäviin.
  • 1980-luvulla
    • Työllisyysviranomaisten kanssa aloitettiin atk-painotteiset työllisyyskurssit.
    • Joulukuun 15. päivänä 1983 liitto päätti yhdistyä silloiseen KALiin, Korkeakouluinsinöörien ja Arkkitehtien Keskusliitto, nykyinen TEK, Tekniikan Akateemisten Liitto, samalla SMFL erosi Akavan jäsenyydestä vuoden 1984 alusta.
  • 1990-luvulla
    • Järjestettiin työelämän valmiuksia kartuttavia kursseja jäsenille, mm. englannin kieli, esiintymistaito ja atk.
    • Järjestön säännöt ja nimi muutettiin vuonna 1999, liiton nimeksi tuli Suomen Matemaatikko-, Fyysikko- ja Tietojenkäsittelytieteilijäliitto SMFL ry.
    • Järjestö avasi omat nettisivut.
  • 2000-luvulla
    • Järjestö aloitti pro gradu -palkinnon jakoperinteen, palkinto jaetaan kerran vuodessa. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 2000.
    • Järjestön nettisivujen graafinen ilme uudistui.

SMFL nykyään

Perustiedot SMFL:stä

  • jäsenkuva
  • jäsenmäärä/kehitys
  • tehtävänjako TEK/SMFL
  • kaavio SMFL/TEK yleinen
  • kaavio SMFL yleinen


SMFL:n opiskelijatoiminta

SMFL:n opiskelijatoiminnan historiaa

1999 sääntömuutos: opiskelijat voivat liittyä jäseniksi 1999 yhteistyötä HYY:n Limes ry:n kanssa 1999 opiskelijoiden edustaja hallitukseen 2000 yhteistyö IAPS Finlandin kanssa alkaa 2002 valtakunnallisen opiskelijatoiminnan käynnistäminen yhteistyö ainejärjestöjen kanssa ensimmäinen opiskelijakesätapaaminen 2003 opiskelijavaliokunta toimintaan nykymuodossaan paikallistason toiminnan käynnistäminen

Kuva:Kaavio.PNG

SMFL:n opiskelijatoiminta nykyään

kaavio SMFL:n opiskelijatoiminnasta

SMFL:n opiskelijatoiminnan toteutus päätettiin rakentaa kaksiportaiseksi. Ylimpänä tasona on ainejärjestöyhteyshenkilöiden muodostama opiskelijavaliokunta (OV), joka valitsee opiskelijavaliokunnan työvaliokunnan (OTV); pääasiassa keskuudestaan, mutta myös ulkopuolisia voi olla mukana. Talviseminaarissa 2004 päätettiin kokeilla myös OTV:n valtakunnallistamista siten, että jokaiselta paikkakunnalta on OTV:ssa yksi edustaja ja varaedustajia.

Työnjako OV:n ja OTV:n välillä kulkee siten, että OV linjaa tapaamisissaan toiminnan suuntaviivat, ja OTV toteuttaa sen käytännössä valtakunnallisella tasolla. Paikallisella tasolla vastuu on ainejärjestöyhteyshenkilöllä. OTV toki tukee myös paikallistason toimintaa omilla tekemisillään. Talviseminaarin 2004 tuloksena päätettiin myös kokeilla OV:lle ja OTV:lle erillisiä puheenjohtajia. Heistä OV:n puheenjohtajan tehtävänä on enemmän pitää kontakteja ainejärjestöihin ja tukea paikallista toimintaa, kun OTV suuntautuu enemmän valtakunnan tason koordinointiin, tapahtumaformaattien suunitteluun jne.

Opiskelijatoiminnan tavoitteet

Opiskelijatoiminnan strategia

Opiskelijatoiminnan toimintasuunnitelma vuodelle 2004

Ainejärjestöyhteyshenkilön toimenkuva

Ainejärjestöyhteyshenkilö toimii yhdyssiteenä SMFL:n ja ainejärjestönsä välillä, välittäen informaatiota ja toiveita kumpaankin suuntaan. Lähtökohtaisesti kaiken toiminnan tulisi olla ainejärjestön ja paikallisen jäsenistön toiveesta tapahtuvaa.

Jos sinulla riittää kiinnostusta järjestää erilaisia SMFL:n alaan liittyviä tapahtumia, kuten Mitä minusta tulee isona –seminaareja, kesätyöinfoja yms. (katso jäljempää lisää ideoita), SMFL:n opiskelijatoiminnan valtakunnallinen organisaatio on mieluusti mukana; vähintäänkin taustatukena, tarpeen ja resurssien mukaan tukemassa tapahtumaa taloudellisesti tai paikalla itse tapahtumassa mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan.


Konkreettiset tehtävät

SMFL:n opiskelijavaliokunnan 2003 vakiintuneiden periaatteiden mukaan ainejärjestöyhteyshenkilön tulisi vähintäänkin:

  • jakaa informaatiota SMFL:stä ainejärjestönsä jäsenistölle
  • välittää SMFL:lle informaatiota ainejärjestön kuulumisista, tekemisistä ja toiveista
  • pitää ajan tasalla ainejärjestönsä SMFL-ilmoitustaulu
  • osallistua OV:n toimintaan
  • toimia yhdyssiteenä OTV:n/opiskelija-asiamiehen ja ainejärjestönsä hallinnon välillä

Tosin kaikkea aktiviteettia seuraavan listan lisäksi voidaan pitää lähinnä plussana; oman aktiivisuuden ja ainejärjestön jäsenistön kiinnostuksen mukaan!


Asema vs. SMFL ja vs. ainejärjestö

Ainejärjestöyhteyshenkilö on ensisijaisesti järjestönsä opiskelijoiden edustaja SMFL:ssä. ***lisää tekstiä talvitapaamisen ryhmätöistä ***

Rekrytointitavat ja –tyyli

Paikallistason toiminnan keskeisimpiä tavoitteita liiton näkökulmasta on toki uusien jäsenten rekrytointi. Kuitenkin liitto haluaa jäsenten myös siirtyvän valmistumisen jälkeen liiton vuosijäseniksi (ja siten maksavan opiskelija-aikaisen jäsenyytensä takaisin), joten ei ole suotavaa täytättää liittymislomakkeita jokaisella opettajaopiskelijalla vain sen takia, että se ei maksa mitään 

Tämän vuoksi keskeinen rekrytointitaktiikka on puhtaasti informaation jakaminen opiskelijoille; tiedottaminen ja kertominen siitä, että SMFL on olemassa, siitä, mitä SMFL tekee ja siitä, mitä hyötyä siitä on opiskelijalle ja erityisesti valmistumisen jälkeen. Jos palvelut ovat tarpeeksi hyvät, ihmiset kyllä liittyvät liittoon ihan vapaaehtoisestikin 

Parin vuoden aikana on todettu useaan kertaan, niin teoreettisella kuin käytännön tasollakin, että pelkkä SMFL-informaation jakaminen ei juuri jäsenistöä tai potentiaalista jäsenistöäkään paikalle vedä. Sen vuoksi onkin suositeltavaa, että SMFL-infoa jaetaan joko jonkin aihepiiriltään sopivan ainejärjestön tapahtuman yhteydessä, tai ympärille kudotaan muuta samaan aiheeseen liittyvää informaatiota, kuten kesätyöinformaatiota tai Mikä minusta tulee isona –seminaari. Katso lisää ideoita Vuosikalenterin yhteydestä.

Vuosikalenteri

helmikuu yhteyshenkilöiden talviseminaari tammi-toukokuu SMFL:n kevätkokous touko/kesäkuu opiskelijoiden kesäpäivät elokuu yhteyshenkilöiden kesäseminaari syys-lokakuu fuksien informointi (esim. fuksisuunnistukset) syys-marraskuu SMFL-infot opiskelija-asiamies tapaa ainejärjestöjen hallitukset lokakuu Akavan korkeakoulukierros loka/marraskuu SMFL:n syyskokous SMFL:n syyspäivät


Tarkempia tietoja tapahtumista

Mitä minusta tulee isona -seminaari Fuksi-infot Yhteyshenkilöiden seminaarit Akavan korkeakoulukierros Opiskelijoiden kesäpäivät SMFL:n syyspäivät

SMFL:n ja TEKin opiskelijatoiminnan yhteistyö

Teekkariasiamiehet Teekkarivaliokunta

Jäsenedut lyhyesti

  1. Jäsenetulehdet
    • TEKin jäsenlehti, TEK-lehti (9 numeroa/vuosi)
    • opiskelijajäsen voi tilata maksutta Tekniikka&Talous –lehden Suomeen vuodeksi kerrallaan täyttämällä kesäharjoittelukyselyn netissä. Ei-jäsenille vuositilaus maksaa
    • Seuraavista Talentumin julkaisemista lehdistä saa 40% alennuksen: MikroPC, Tietoviikko, Talouselämä, bisnes.fi, Markkinointi & Mainonta, Metallitekniikka.
  1. Harjoitteluopas ja harjoittelupalkkasuositukset
    • TEK julkaisee vuosittain yritystietojulkaisun ”Teekkarin Työkirja”, jota jaetaan SMFL:n ainejärjestöyhteyshenkilöille ja yliopistojen/laitosten rekrytointipalveluihin, harjoittelusihteereille tai vastaaville
    • Vuosittain julkaistaan kesäharjoittelukyselyn perusteella päätetty harjoittelijapalkkasuositus sekä alkupalkkasuositukset vastavalmistuneille. (mitä enemmän yliopistopuolen ihmisiä vastaa kyselyyn, sitä tarkemmin voimme saada myös omat realistiset suosituksemme; jos työ on oleellisesti samaa kuin teekkareilla, kannattaa kuitenkin pyrkiä teekkarien suosituksiinkin ****MUOKKAA TATA****)
  1. Työsuhdepalvelut/lainopilliset palvelut
    • Lähinnä työsuhteeseen, mutta myös muihin oikeudellisiin ongelmiin liittyvää lainopillista neuvontaa
    • saat TEKin lakimiehiin yhteyden puhelimitse (09-229121) tai sähköpostitse lakimies@tek.fi
  1. Oppaita työelämän tarpeisiin
    • TEKistä saa työpaikanhakumalleja ja opastusta työsopimuksen teossa
    • työsuhdeopas sisältää tietoa työsopimuksesta, loman määräytymisestä, irtisanomisista jne.
    • Ulkomaan työopas selvittää ulkomailla työskentelyyn liittyviä työsuhdekysymyksiä. Töihin Eurooppaan –opas kertoo työehdoista ja muista olosuhteista Alankomaissa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa
  1. TEK-rekrytointi välittää myös gradupaikkoja
    • TEK-rekrytointi on TEKin jäseniä palveleva maksuton ja luottamuksellinen työnvälitysfoorumi, johon voivat ilmoittautua vuosijäsenet ja valmistumisvaiheessa olevat opiskelijajäsenet
    • TEK-rekrytointi välittää vuosittain useita kymmeniä diplomityöpaikkoja
  1. Työttömyysvakuutus
    • Jäsenellä on oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan valmistuttuaan, jos on ollut 10 kk työssäoloehdon täyttävässä työsuhteessa ja työttömyyskassan jäsenenä
    • TEKin opiskelijajäsenellä on mahdollisuus liittyä työttömyysvakuutuksen piiriin jo opiskeluaikana (maksaa 38,5 EUR/kalenterivuosi (2004))
    • Maininta IAET-kassasta ja vaikkapa www.iaet.fi



  1. Vastuu- ja oikeusturvavakuutus
    • Opiskelijajäsenet on vakuutettu TEKin vastuu- ja oikeusturvavakuutuksella opiskeluaikaisten työsuhteiden osalta.
    • Vakuutus korvaa oikeudenkäyntikuluja työsuhderiidoissa 70.000 mk:aan asti (******) (omavastuu 1.000 mk) sekä henkilö- ja esinevahinkoja 500.000 mk:aan asti ja varallisuusvahinkoja 250.000 mk:aan asti (omavastuu 500 mk). Lisätietoja: Sampo p. 010 515 311
  1. Muita edullisia vakuutuksia
    • Jäsenet saavat TEKin kautta TEK-kasko –autovakuutuksen, alennuksia tapaturma-, matka- ja kotivakuutuksista (lisätietoja Pohjola-yhtiöiden maksuttomasta palvelunumerosta 9800 28600 ******) sekä henkivakuutuksesta (lisätietoja: Sampo-Kaleva p. 010 514 35202/Ari Rantamäki)
  1. Muita julkaisuja
    • TEKistä on saatavissa lukuisia ammattikuntaa, koulutusta, teknologia- ja koulutuspolitiikkaa jne. koskevia tutkimuksia ja oppaita sekä runsaasti hyötytietoa sisältävä Taskutilasto – Pocket Statisics –julkaisu.


FAQ

  • mikä SMFL
  • IAET-kassa (työttömyyskassa)
  • TEK-rekrytointi
  • Kesäharjoittelukysely
  • Miten saan lisää rekrytointimateriaalia?

Yhteystietoja

SMFL:n opiskelija-asiamies Kale Aalto (31.8.2004 saakka), Jyrki Martikainen (1.9.2004 alkaen) opiskelija-asiamies@smfl.fi 050-537 0044

Opiskelijavaliokunta ov@smfl.fi Puheenjohtaja Eija Laatikainen puhelinnumero

Opiskelijavaliokunnan työvaliokunta otv@smfl.fi Puheenjohtaja Kale Aalto (31.8.2004 saakka), Jyrki Martikainen (1.9.2004 alkaen) puhelinnumero


SMFL:n hallitus smfl@smfl.fi

TEKin opiskelijakenttäasiamies Jukka Makkonen jukka.makkonen@tek.fi 050-5829 464 09-2291 2221

TEKin kenttä- ja järjestösihteeri Jaana Sääksberg Jaana.Saaksberg@tek.fi Puh. (09) 2291 2260


TEKin korkeakouluyhdysmiehet

Otaniemi Antti Castrén antti.castren@tek.fi

Tampere

Turku

Turku

Lappeenranta


Ainejärjestöyhteyshenkilöt

Helsingin yliopisto

Limes ry Jari Rinta-aho jari.rinta-aho@helsinki.fi

Matrix Juan Sanchez jsanchez@cc.helsinki.fi

Resonanssi ry Eija Laatikainen eija.laatikainen@helsinki.fi

Spektrum rf Toni Alasuvanto toni.alasuvanto@helsinki.fi

TKO-äly ry Marko Saaresto msaarest@cs.helsinki.fi

Joensuun yliopisto

Epsilon ry Ari Savolainen arsavola@cs.joensuu.fi


Jyväskylän yliopisto

Dumppi ry Tero Kadenius jarjesto@dumppi.fi

Ynnä ry Paula Kuokkanen ptkuokka@cc.jyu.fi

Kuopion yliopisto

Hyeena ry Paula Saarijärvi saarijar@hytti.uku.fi

Kuopion yliopiston tietojenkäsittelyn opiskelijat ry Serveri Antti Kaasinen akaasine@cs.uku.fi


Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu

Cluster Olli Hämäläinen olli.hamalainen@lut.fi


Oulun yliopisto

Blanko ry Aapo Herrala aherrala@tutka.net

Sigma -kilta Jonna Makkonen jmakkone@paju.oulu.fi

Tampereen teknillinen yliopisto

Hiukkanen Suvi Raudaskoski suvi.raudaskoski@tut.fi


Tampereen yliopisto

Luuppi ry Terhi Virtanen terhi.virtanen@uta.fi


Teknillinen korkeakoulu

Fyysikkokilta Antero Kuusi akuusi@cc.hut.fi

== Turun yliopisto ==


Asteriski ry Juha Pöyhönen juha.poyhonen@utu.fi

Delta ry Marja Ahola marahola@utu.fi

Digit ry Timo Kuusela timkuu@utu.fi


Åbo akademi

Fysikerföreningen Quantum vid Åbo Akademi Nikolai Kaihovirta nkaihovi@abo.fi

Infå vid Åbo Akademi r.f. Henri Lehtimäki heemle@abo.fi

Sigma vid Åbo akademi Åsa Backlund sigma@abo.fi


Toimitus

  • Milla Karvonen
  • Jyrki Martikainen
Henkilökohtaiset työkalut